Haastattelussa Kimmo Liskomäki

Mitä Kimmo Liskomäelle kuuluu tällä hetkellä? Onko suunnitelmia tulevalle vuodelle?

Hyvää kuuluu. Tammikuun keikoilla tutina oli kohdallaan. Nyt maaliskuussa olemme menossa studioon viettämään pari virkistyspäivää. Tarkoitus on taltioida jälkipolville kaksi kappaletta. Tai olisi ainakin tarkoitus mennä... aina voi sattua kaikkea tai aina jotain.

Kuinka bändi sai alkunsa, ja miten se muotoutui tähän hetkeen?

Iso-Jarnoldin kanssa olimme mukana 90-luvun alussa mukana eräänlaisessa musiikkikerhossa ja siellä teimme kasetillisen demoja omista kappaleistamme. Sen äänenlaatu oli melko heikko ja soittopuolellakin oli "haasteita". Keksimme joskus 2000-luvun alkupuolella, että olisi kiva kuulla miltä ne kappaleet kuulostaisivat paremmin toteutettuina. Veljeni Juhani Liskomäki lupautui basistiksi ja kasaamaan hanketta varten orkesterin. Suunnitelma oli: tehdään niistä remellyksistä yksi levy, yksi keikka ja ei muuta. Mutta: olimme Juhanin kanssa matkalla kohti Kotkaa ja Kuninkaantien Esson kohdalla keksimme Koulun penkille-kappaleen. Ja sitten uusia biisejä tuli levylle muitakin eikä se bändihomma jäänytkään siihen yhteen sessioon. Tehtiin se eka levy (2004), Liskoelämää-Ep (2005) ja Perustuu tositapahtumiin levy (2008). Sen jälkeen Juhani muutti Amerikkaan ja bändi laitettettiin telakalle. Hänen piti tulla takaisin kolmen vuoden kuluttua, mutta huomasimme viime vuonna, että ei se ole takaisin tullut. Ja ihmiset kyseli keikoille. Täytyi siis kasata uusi ryhmä. Alkuperäisestä porukasta mukana ovat Tee Tee Saari (kitara), Bee Bee Backman (rummut), Iso-Jarnold ja minä (laulu). Ajattelimme, että Juhanin tilalle tarvitsemme jonkun joka osaa soittaa ja on hyvännäköinen. Jouduimme kuitenkin ottamaan kaksi henkilöä: Björn Höglund (basso) ja Petri Kokko (kitara). Nyt näyttää vahvasti siltä, että tällä porukalla on hyvä jatkaa harrastustoimintaa.

Mistä löytyy into biisien tekemiseen?

Pitkät Kalsarit tekee uusi kappaleita pääsääntöisesti pakon edessä. Jos haluamme tehdä levyn, niin täytyyhän siinä niitä biisejäkin olla. Beatlesillakin on.

Mikä on palkitsevinta musiikin tekemisessä/esittämisessä?

Se, että saa jotakin aikaiseksi. Ja se on hienoa, jos yhtye saa yleisöltä tukea tekemisiinsä. Me on saatu. Kiitos.

Mieluisin paikka: Treenikämppä, studio vai keikkalava?

Pitkät Kalsarit ei treenaa säännöllisesti, joten treenikämpällä ei paljon olla. Keikoilla parasta on ihmiset. Meillä on hyvä ryhmä, mahtavia kannattajia ja keikkakaveri-yhtyeitä. Studiot ovat yleensä kyllä mukavia paikkoja. Pehmustetut seinät. No... ihmisten takia vastaan keikat.

Onko joku oma (tai toisen bändin) keikka jäänyt erityisesti mieleen?

Meidän keikoista voisi mainita ensimmäisen Ramopunk-piknikin Puustockin yhteydessä 2004. Järjestimme sen silloin Kalle Grotenfeltin kanssa. Se oli idea, joka piti toteuttaa. Siitä muodostui sitten perinne Samin, Viljon, Sakun ja kumpaneiden ansiosta. Ja perinne jatkuu edelleen Haukivuorella. Suosittelen kaikille. Tänä vuonna se on 13-14.7. Kotimaisista on jäänyt mieleen tietysti moniakin... mutta nyt ensimmäisinä tulee mieleen PMMP Puustockissa, Laura Airaksinen-Emma Salokoski duo Fiskars Laudryssa, Luonteri Surf Dinosaurockissa, Jonna Tervomaa Cafe Meijerinliiterissä, Eppu Normaali Joutsan Joutopäivillä.... lista olisi varmasti liian pitkä. Uusimmista tuttavuuksista täytyy mainita Anu`s Trio. Ulkomaan ihmeistä: Ramones, Motorhead ja Rolling Stones. Ja vielä voisi mainita Sinead O´Connorin keikan jossain Irlannissa. Luulin, että hän on itsensä lämmittelyartisti. Jengi poistui teltasta keikan jälkeen ja minulle selvisi vasta siinä vaiheessa, että olin juuri nähnyt Sinead O´Connorin. Kyllä on muuten jäänyt mieleen Tommi Läntisenkin esiintyminen Helsingin kauppatorilla.

Terveiset yleisölle?

Kovat jätkät käyttää pitkiä kalsareita.

 

27.2.2019