James Puhto-Ren

James Puhto-Renin levytykset Pasin sanoin

Kaikki alkaa jostakin, ja Start of the road-ep historia kulkee jokseenkin näin: 
Ennen omaa inttiä syksyllä vuonna 90, olimme sinä keväänä käyneet HR-studiolla Kokkolan takamailla jossa Rintakorven Harri, tutuksi tullut vanhempi rokkiheebo piti asiallista pikku studiota.
Mun ihan eka orkka Hudson River Band CCR / Quo -styleä) oli käynny 1985 Rexin isossa studiossa jo demoamassa, mutta vihreitä oltiin yhä… Kallion Petri ja Hannulan Joni ja siis mää.  1988 oli tehty lauluja lisää jos jonkunlaisia, tehty jo keikkoja jopa maakuntiin ja haettu tuntumaa tähän Puhtoiluun, ja osin noiden antia siinä sitten ääniteltiin nauhalle.    
Sit kesällä -90 Nummirockin leirintäalueella sekalainen nuotioyleisö sai autostereoista kuulla c-kassu demoa tuutit kaakossa. Status Quo, kuinkas ollakaan, oli yksi festarin esiintyjistä. Eli mun ja tavallaan Puhtonkin esikuvahan se oli, vaikka suoraa mökää me soitettiin, niin näkisin noita Quo-juttuja silti vivahteina alun, ja osin muussakin tuotannossa. Livenä vedettiin ränttää vielä enempi. Jonihan oli kasarihevi fani, Petri Samantha Foxista Lappareihin.
Vähän outo lintuhan Puhto-Ren oli sitten Ramogenressä, mutta sielläpä mentiin. Musta tuntuu että me vain soitettiin ja suodattimista tuli tollasta.    
Intissä jouluna -90 mä sain paketin. Raktor Records eli Ilolan Petri, tärkeä mies Puhton alussa, lähetti mulle jonkunlaisen koelevyn. Olin äimänä, sotkun kirjastossa sen kuuntelin. Ne oli pojat ja Petri salaa tehneet ep:n tosta kassusta ja valikoineet nuo neljä biisiä. Ei mulla levyajatuksia ollut kai lain, vain keikkoja ainakin minä vain halusin.
No, tuo levy sitten kuului ratiosta vielä intin kevään aikana Hilun Ilmestyskirjassa useasti. Tupakaverit, Kauhavan pojaat, ei uskoneet, en oikein vielä minäkään, mutta somassa tökeryydessään se pikkulevy avasi latua, ja kyllä se painos kun vuodentaitteessa sit oikeasti ilmesty Ilolan Petrin Raktorin kautta, niin meni napakasti kaupan.

On the road

On the road on tehty vuonna -91 samassa HR-studiossa. Basistina Koppinen niminen jätkä.
Kun alkuun oli päästy ja intistä pois (muut pojat oli sen jo käynny) ja Petri Ilola 'manageroi' niin nimikin jo kertoo että nyt oltiin levyttävä, oikiasti keikkaa puskeva bändi.
Tosin ikävääkin sattui. Kallion Petri menehtyi autokolarissa, ja surtuamme aikamme Joni ja minä otimme kaveripiiristä uuden miehen mukaan. Jos Petri oli pienikokoinen hurjapää, oli Koppinen iso vahva rauhallinen nalle joka vain naureskeli, ja piti ruodussa bändiä, kaljankittausta kun esiintyi kovinkin jo. 
Manageri Petri oli jossain tutustunut Bassmania merkin Atroon, ja Lutakossa sovittiin hänen taholtaan notta seuraava tekele eli tuo kakkos ep tulee sieltä ulos.
Petri oli muuttamassa Helsinkiin ja ajatteli jo tulevia muitakin siirtokauppoja, mutta siitä tuonnemmin. Muistan oikeastaan vain että Leo Bugariloves ja Lyijykomppanian levyt sain oman tekijäkappaleeni lisäksi paketissa. Farmari-biisiä on soitettu tänä päivänäkin. Soundi-lehden arviossa Kuka vitun Klaus Järvinen sai hyväksyvät  yläpeukut.

Pinnalla / Karleby sreamers

Enempiä ei Bassmanian kanssa tehtykään. No, kasetti oli taas Ilolan Petrin ideaa, se on kansiltaan tehty Hr-studion Harrin Fly & co nimisen rockbändin oman kassun mukaiseksi, valokuva poseerauksia myöden.
Oli hauskan näköistä kuulema ollu kun se bändin kitaristi oli kävelly legendaarisen Backdoor musiikin (levydivari Kokkola) ikkunan ohi ja siellä oli niitten kassu ja meidän kassu vieretysten. Identtiset oli. Hollywood screamers oli heidän, ja meidän siis Karleby sreamers, myös Outtakes tapes from the road -alaotsakkeella tunnettu. Siinä oli siis noita Hr-nauhojen juttuja 90-91 ja jotain vanhaakin kamaa ympätty ihan pitkäsoittokasetiksi.
Ja kyllä se kasetti möi silloin myös laajasti, silloisella omatoimi/-kustanne hengellä, tää oli Petrin viimeinen ponniste, Raktorin kautta tuli ulos -91 jossain vaiheessa (tosin kansityön Road lp:een hän vielä duunasi).   
Tuo kasetti oli kulkeutunut Stupido Twinssille ja ne oli kiinnostuneita jatkosta. Muttas; Petri oli mukana eräällä keikalla jossain, en muista missä enää... niin tuo Klamydian Arto, silloinen basisti tuli moikkailemaan meitä, niin kertoi kuulleen Puhtoa. Oli jo soitettu oma settimme ja Petri puhemiehenä mainosti meitä ja niinhän kävi että Vaasan talliin meidät otettiin. Ja mieluusti mentiinkin.
Joskus 91/92 taitteessa mentiin Vaasa-debyyttiä tekemään, Pinnalla kokoelman osuuttamme. Sehän on loistava plätty monessakin mielessä, sai soittoa ja oli osa Kråklundin kultaista alkutaivalta. 7 biisiä siihen tuli, ja se on aika pirteä se meidän pätkä yhä.
Samalla Ekku niminen jäbä möi Klamydiaa, hän myös alkoi meille järjestää juttuja. Usein lämppäiltiin jo isoksi tullutta Klamydiaa eri kolkissa maata. Se oli kiirusta ja utuista joo. Mutta piru että ne veti yleisöä saleihin, tai missä nyt oltiinkin. 
Jäi mieleen jotain krapulaisesta arjestakin; RadioMafian juontaja kertoi: "Pohjalaisbändi James Puhto-Ren esittää kappaleen Juha Mieto uudelta Pinnalta kokoelmalta."  Käsittääkseni  Poikamme maailmalla puolestaan oli soinut jossain lähetyksessä sen vuoksi että kuinka voi olla näin mauton laulu, hehhee. Tuota laulua pyydetään yhä vielä usein soittoon livenä.

Road

Vaasan paikallisradion toimittaja soitti mulle -93 tuoreesta levystä ja kyseli ”Onko tämä ehkä uskonnollispohjaista?” kun Tie mainitaan… En tiedä oliko Veskun ja Arton ja poikien pilaa evästää näin tätä naista, mutta ei, ei se gospelia ollut.
Road kuten toi Pinnalla tehtiin Welmun (?) pajalla. Nappi oli asiallinen vaasalainen, jo kokeneempi muusikkojätkä joka äänitti.
Ekassa visiitissä oli tää pikkunen tupa jossa äänitettiin siis niin totaalitäynä väkee, ja ukkoo lappas. Meidän matkalaisia, että Klamydian jannuja, että muistan juur Juha Mietoa laulaessa kun mikkiteline vain heilu ku äijää horjuu sisään ulos. Nappi oli tyyni (vähän kuin Mika Sundqvist). 
Mutta niin, Road tehtiin isolla pohjareenillä kun oli hyvänen aika LP tulossa. Oli se hienoa silloin. Soitettiin treenikämpällä biisit laulun kanssa, ilman laulua, Joni itsekseen kannutti lauluja kun oli bingolta vapaapäivä.  Mää sooloja kehitin - niitä harvoja lauluihin. Ja joo Tomi Salonen oli tullut Koppisen tilalle. En tiennyt siitä oikeen mitään, Jonin frendi enempi ollut. Niskasen Harri oli taas mun vanha soittokamu ja se oli välillä tuurannut meitä kanssa keikalla siis. Mutta Tomi oli hyvä mies Road-pestiin ja olikin matkassa aina hamaan ekan kierroksen loppuun eli 2000 asti.  
Roadia nyt kuunnelleena onhan siinä puolensa, pitkiin aikoihin en siihen kajonnut, vaikka se oli ja on täynnä keikkapiisejä. Tykätyin levymme se on keikoilla jos biisitoiveista on puhe. Ehkä sitä vaivasi usean erillissession vaiva. Olisiko yhtenä viikonloppuna tullut napakampi, kun se on vähän mun tyyliä, että treenataan kaikki kuntoon, sittes mennään studioon, ja 2-3 täyttä päivää, ja siinä on. Mutta Welmulla oli Klamydian omaa projektia menossa, ja muitakin käyttäjiä toki. 
Kannet väsäsi Ilolan Petri opinnäytteenään Hesassa, ja Road oli luonnollinen nimi isolle levylle. Kasetti vielä tuli painokseen ja CD uutena kans, sehän nosti päätään.
Eli meidän eka LP  ja melko pitkään myös vika, kuten nyt tiedetään.  
Jäi mieleen Sanon sen kukkasin -laulu. Edesmennyt Niskasen Harri oli treeneissä käymässä ”Vetäkää se kukkajuttu, sehän oli hyvä!” Enpä tiedä, nakkasin sen roskiin aikaa sitten, sanoin. Ei vittu ku soita nyt se… No, onneksi se löyty jonkun liman ja tumppien alta, ne sanat. Joo, ja sehän sitten avaa levyn.
Joskus saattoi Vesku hypätä yllättäin lavalle ja laulaa biisin ekat lauseet omiinsa eli Hei nainen enhän ole Vesa Jokisen näköinen… jne. Ja sitte katos verhon taakse takas.

Oh shit! More from the road

Saman vuoden syksyllä tuli ceedee eepee, tämä ”ei kokoelma” vaikka nimi siihen viittaisikin.
Sisältää hyviä lauluja mielestäni, ja oli päivän visiitti Vaasaan Welmuun ja se oli siinä. 7 biisiä.
Tahdon sinut -kappaleen eka tuleminen. Tää on viaton popversio.  Myöhempi ei ollut oikein enää makuuni, se uusio veto. Monta asiallista rokkipiisiä, ja riipaksi jäänyt Suvas-piisikin siis.
Loput kolme biisiä on ylijäämää Roadista ja Pinnalta jutusta, en oikein niiden ujuttamisesta tykkää, mutta bonuksina ovat. Ja olkoon niin. 
Nytkin kannet piirsi Juha Ruotsalainen Jyväskylästä. Kannessa ollaan keikan jälkeisessä kiitos salute- poseerauksessa, ja töhrynen äijä bassossa on luultavimmin mystinen Eki Kuortane. Häntä Tomi kiittää muonituksesta ja bassottelusta laulussa Bingotyöläisen laulu.

Ain't no country road

Tiukasti kulkeva levy, keväältä -94.  Huomaa että keikkoja on vedetty melko tiuhaan tahtiin. Ehkä kovin keikkavuosi muutoinkin. 
Tämä tehtiin Kari Salli, popnikkari, Bye Bye Baby euroviisuilun isänä tunnetun muusikon tiluksilla Kokkolassa nyt. 
Asuimme kaikki keskustan tuntumassa ja Karivox sijaitsi keskellä kaupunkia. Oli vissiin aika uusi tulokas silloin mestana, sopi meille hyvin joten olimme viikonlopun siellä.
Ja kyllä Kari, kyllä Vesa ja kumppanit maksavat! Tämä huoli painoi hieman herraa, koska Klamydian pahojen poikien maine oli jotenkin kiirinyt 24 raiturin taa...
Yksi juttu tuosta Bye bye, sinänsä aivan asia renkutuksesta. Kas nämä tyttöset CatCatit soittelivat ja kun ei ollut someja, niin puhelin pärisi vuolaasti seinässä.Moni otto keskeytyi kun toki toki, tärkeää asiaa oli tytöillä euroviisustansa  kysyttävänä Karilta. Jossain vaiheessa, oisko Jönni tempassut kuulokkeet tai pahimmassa tapauksessa tais olla se studion puhelin; että nyt v..riittää lätinä! Luuri seinästä veke… Ja olen aivan samaa mieltä yhä kanssansa. Näin juur!    
Levyllä on hyvä draivi, ja asiallisia, meneviä rocklauluja. Slide sooloa on parissa kolmessa biisissä, se on Harrin (Niskanen) soittamaa. Tehtiin osin että mää vedän tämän kompin ja tämän soolon, niin otatko sinä tuon blueshommelin tai näin. Bluesmiehenä Harrin kitarakotelossa oli littana Johnny Walker. 
Oltiin Snotface nimisen bändin kanssa Raumalla kun luimme takahuoneessa uutta Soundia. Siinä oli joku vuosiäänestys ja piru! Olimme Värttinän perässä heti sijoilla, heh. Helsinkiin vai helvettiin oli K-tel kokoelmalla niihin aikoihin, ja olen sittemminkin ollut ”Se Pasi siitä levyltä”, ai . 
Mutta tuo piisi anyway avaa yhä keikat, koska se on kuin Caroline Quolla. Tuttu, turvallinen, ja meillä monesti ekana biisinä siinä  tsekkaantuu  heittämällä soundit. Helppoa vai mitä, voi äänimies mennä kakille.

Hit the road

Tästä levystä jäi kanssa hyvä maku.
Niinikään Karivoxilla, ja pitkälti siksi kun asut naapurissa, niin oiva mesta. Ja taas lauantaiaamuna sisään ja muistan että klo 21 alkoi illan saunavuoro, olin lauteilla valmis kopsu hyppysissä. Jees! 
Absoluuttinen nollapiste oli Nopolarockissa ollut meidän kanssa ja soitin sen jätkän vahvarilla, joku Marshall plaplaa uusi mallintava combo. Oli muka hyvä peli, tai sitten oli vain niin hyvä fiilis.  Sain päähäni että haen heti arkena samanmoisen paikallispuodista. Hain omakseni, hyvä Tele vaihdossa päittäin... ja mentiin reeniin tarkotuksena hioa ne jokunen laulu vielä. Plääh aivan hirveä sirkkeli ja masentava anaalinen ääni. Saatto tosin soida korvat yhä pyhältä ja vähän herkkä olokin… Onneksi yks naapuruston (työssäkäyvä) hevinuori osti sen jäsenkuponkihintaan ja Hit the road tehtiin luottopeli 20w transistori Samickillä, kuten Pinnallakin. 
Semmoinen juttu on tosi, että oli vitutusta, miksköhän nuori mies? elämän keväässä… En tiedä mutta kaikkea herkkää oli että mun ja Jonin piti taas! Raumalla nälviä toisiamme. Ehkä veljellisesti, koska olemme  silti melko samaa venettä. Niin Joni soitti sen pyhän ja sano Karlebyssä Kustinkadulla pois jäädessään; Hei hei ja pirä bändis…
Jostakin Olkkolan Donny, kyllä, Donny saapui sitten  pyörällä arkena vastaan kadulla ja hän sanoi että hoitaa tän eepeen kannuston. Näin teki. Tomi on bassossa toki. Tosin Tomikin oli jossain vaiheessa pätkän pois, en muista miksi, salaliitto heh. Mutta Rintakorven Harri oli mukana parilla keikalla, joista yksi oli Skootterin lämppäys. Donny oli rumpalina vielä vuoden loppuun, ja sitten oli uusia biisejä taas jo iso, tavallista isompi kimppu.
Levyntekoon siis.

Keep your eyes on the road

Alkuaikojen HR-studiolla tuli paljon yhä hengailtua, ja demojakin tehtiin siellä jemmaan, aina väliin. Olin siellä piipahtamassa ja rupattelemassa ja Harri tuumasi, että tehkää täällä kunnolla uusi iso levy. Oli uutta pöytää ja vempelettä. Oli toistakymmentä uutta laulua, yksi Thin Lizzykin, mutta ei lähdetty nyt coverin luvan metsästykseen sinne asti.
Jossain vaiheessa Jonikin oli tullut takaisin orkesteriin, ja treeneissä paukuteltiin muina miehinä, ja vanhojen hyvien aikojen kunniaksi päätettiin alkutalvesta -96 pakkasten paukkuessa äänittää tuleva levy, siis Harrilla.
Muistaa oikeastaan vain sen kylmän tammi-helmikuun vaihteen, ja niin 19 biisiä päätyi tälle uutuudelle. 
Muistan myös kun Veikko Huovisen kirjojen ystävä olen, niin että soitin tälle Sotkamoon, ja kysyin lupaa Sammakkomies -biisin sanoitusten osittaiseen lainantaan. Hällä siis oli Sammakkomiehen päivä -niminen littlejuttu Rasvamaksa-kirjassa. Sanat liippaavat liki, ja hän sanoi tehkääpä pois vaan.
Oltiin Shameless Voice? en tiedä, muista oikein mitä ukkoja, mutta Oulu-Tornio-Rovaniemi turneella kaameat pakkaset kehissä. Tää oli Ekku myyntiä vielä. Hyvät geimit, auto hyyty vikana iltana  tai aamusta siis sinne Roihin ja oisko ollut tämä Jalla Jalla yhtyeen jokin soittaja kun sitten antoi virka-apua että päästiin kotiin.
Se oli mesta missä oli alkamassa eläkeväen päivätanssit, ja meillä oli romua vielä pitkin poikin ja auto keskellä porrasta umpijumissa. Tarjoilijatar oli äkeä, äkeitä oli eläkeläisetkin. Pakukuskin apumies,  roudari jäi uupuneena Kokkolassa nukkumaan treenikämpälle, entisen kotileipomon pankolle. Oli 2pv kuulemma makkoillu ja lämmitelly.
Tuo levy on ehkä oma suosikki vaikkei yleisesti ns. paras oliskaan, mutta se on jotensakin raaka ja rankka. Eipä tuo Rumba lehdessä pojoja saanut, mutta Soundi ymmärsi, tai tietyt toimittajat siellä, ja eivät ne koskaan ole tyrmänneet suoranaisesti meidän tekeleitä.
Jonkun sortin suosikkini on sieltä eräs kipeähkö kansanlaulu ja Bob Marley kuuluu nykysettiinkin yhä.

In the halfway of the road

Tämä voisi olla ”ekan kierroksen” kovin levytys hyvinkin, mesta nyt vaihteeksi Karivox. Einin hajuveden vanassa mentiin tekemään.
Harri oli mukana tässä, ja samoihin aikoihin tehtiin myös Hermeksenlätkäjoukkueelle kannatuslaulu. Se ei ole tässä paketissa. Soittivat paljon radiossa, mutta kaikaa jäähallissa yhäkin, sanovat.
No Harri soitti slideä siihen ja myös tämän levyn sooloista parit ovat hänen osumiaan. Yllättävä radiosoittosuma osui myös Blur-biisiin, mutta hervoton Porsaan veljekset laulusolistina Jeki, mies Puhton jo alkuhämärästä taustajoukoista, soi toista viikkoa! Ulmanen-Roiha showssa oli jonkinlainen kilpailu äänestys taustanaan.
Singlenä oli Hilda / Davy Crockett, sitä myytiin kamppanjameininkillä että oli pari viikkoa niinikään sinkkulistalla. But... Jonkun sortin ahiste leiju levyn yllä. Tai miesten yllä? Hard to say why. Aikaa on siitä melko paljon.
Joni oli back, ja periaatteessa yhtye kovimmillaan. Ja jos sanon etten oikein tiedä syytä miksi pesti Kråklundiin päättyi tähän plattaan, on totta. Omasta puolestani ei ole ollut aiheita valitukseen, yhteistyöhön, mitäs minä joka tykkäsin keikkailla joka tapauksessa vain.
Musavideo tehtiin Hildasta, sen kohtalosta ei ole tietoa. Kai sitä Musa tv:ssä piti näyttää. 1997 loppuvuosi oli kuitenkin hiljaista keikkailun suhteen, vaikka toisin olisi voinut, tai pitänyt olla.

Sun, roll 'n' road

1998 keväällä äänitettiin tämä. Keikoilla ei pahemmin oltu. Pakko oli tehdä jotain ja tämmöistä tuli. Toki käytiin vanhaan tapaan kesällä kissanristiäisiä, juhannusjuhlaa yms.
Karivox oli paikka, samat pojat, pyysin Niskasen Harria vielä kertaalleen mukaan studioon ihan herättelemään intoa, ja kun mies itsekin tuntui olevan tekemisen puutteessa.
Tehdään kahden kitaran Quo jyrinää, hä? Tästä tuli Raktor Recordsin nimissä tuotettu levytys.
Kannessa pyykkinarulla kuluneet kaiken antaneet farkut, ja 77-vuoden Rocking all over the world t-paita. Ei Harri lähtenyt messiin nyt, mies siirtyi kuten sanotaan, yläkerran bändiin.
Oikeastaan on hämäriä kuvia noista lopunajoista, jos puhun ns. ensimmäisestä kierroksesta.
Jotakin keikkaa oli jossain joskus, sehän meitä vain yhdisti enää. Eipä ollut hengailuja juuri.
Kyllä me rutiinilla tunti osataan vetää ilman reenejäkin, varmasti.
Vein treenikämpältä Harrilta jääneitä vahvareita, kitaraa ja tollasta, sen ukolle, kotiinsa vähän myöhemmin. Ukko sanoi pidä vaan tuo kapistus. Musicman combo oli olohuoneessani aina jonnekin -99 syksyyn koskemattomana.
Tein biisejä jotta tekisimme End of the roadin. Olimme studiolla Karivoxilla, ja en muista montako noita äänitettiin, ehkä kahdeksan biisiä. Siitä ei prässäilty mitään, eikä prässätä. Sessio olisi voinut jäädä tekemättäkin. Ainoastaan Rock'n roll on tullut kaupunkiin, Porijatsiin, sekä Nazaret laulut on otettu uusiokäyttöön 2010.
Viimeinen keikka tällä kokoonpanolla ja näissä tunnelmissa tehtiin 2000, ja ikäänkuin piste.
Bändiä ei ole lopetettu tuolloin, kuten näkyy lukevan tahi sanottavan. Ja väliäkö tuolla lainkaan. Se lakkasi olemasta aktiivisena, en minä ole lopettanut sitä. On tullut muuta projektia, ja Puhto-keikkaakin, jos niitä siksi voi laskea on akustisena rallatettu jokusenkin kerran.
Kahdeksan vuoden päästä oli aika aloitella ToinenKierros...

Back on the road

Woimasointu Hannu pisti postia -07 hujakoilla minulle. Kysyi olisiko okei jos hän julkaisisi esim. jotain jäämistönauhaa tai vuoden 91 kasetin Puhtolta uudelleen. Minä olin pyöritellyt jo kolmatta vuotta silloin RytmiRotat bändiä, joka työllisti ja piti kiireessä melko lailla. Olin siis Puhton tauottua vähän soitellut huvikseen parin kaverin kera paikalliskuppiloissa sitätätä, ja tein sanoituksia joskus sinne tänne, mm. Lapsilta Kielletty Repa sai tekstiä aika ajoin.  
Mutta RytmiRotat yhtyeen kehittelin ihan 'oikeaksi' rokkikomboksi, joka siitä tulikin. Hassua, että juuri nyt se 10 vuotta putkeen remellettyään on tauonnut, ei ole siis aktiivinen. Ajattelin että voisihan julkaista jotakin, kun Hannu (mulle uusi tuttavuus silloin) asiaa nätisti tiedusteli, mutta tehdään mielummin tuoretta kamaa!  
Oikeastaan samaan aikaan sattui yksi Pub keikka sattumoisin Seinäjoella, että yksin liikenteessä esitin matskua: soolojani, Rottaa ja mitä nyt olikin. Vähän nihkeä oli siellä meno, ja jostain syystä ajattelin tempaista myös Puhto-piisejä mukaan, mm. Helsinkiin jne. Oli syy sitten mikä oli, alkoi jorailu, ja ehkäpä tuo lopulta  just siivitti idean tuoreesta James levystä.
Ilkka Kumpulainen oli Rotta bändin silloinen rumpali. Ile ja Ph (ja Torikka) olivat kamuja, soitelleet omaa roisia hc:tä aikanansa. Eli siinä olisi heebot sopivasti, mutta en muista miksi Timo Torikka tulikin sitten  bassoon. Tosin vain studioon ja yhden keikan ajaksi. Sitten kelkkaan tuli Ph.
No, Hr-studioon mentiin ja Hannu julkaisi sitten ep:n jossa oli tuoretta puhtia ja tuntui oikein mukavalta myös soittaa samana keväänä Vastavirralla comeback-keikka.
Jokunen esiintyminen junailtiin vielä samaan vuoteen ja seuraavaan, vaikka silloin yhä vielä mietin ettei Puhto-touhu jatkuisi  kovinkaan pitkään, kun oli tuo toinen orkesteri jolla pyyhki oikein helvetin hyvin.

Suvas

Jariin, Vähkään, olin tutustunut pikkasen aiemmin, ja kahviteltiin usein firmansa officella ja musiikistapa tietty puhuttiin.
Jari heitteli ilmaan ajatusta josko Puhtoa kannattaisi tuosta jalostaa eteenpäin vain, kun itse siis emmin. Jari möi btw jo Rotta keikkoja tossa vaiheessa.
Pointsi oli vain että olin tykästynyt tähän hilpakkaan 50's rokkikoneeseen liiaksi, vaikka oli oikeasti pirunmoinen imu kyllä Puhtossakin uusien poikien myötä, mutta… Sanoin sitten lopulta jep.
Jari otti haltuun Puhton kans ja keikatkin alkoivat hänen kauttaan pyöriä. Näissä kahvipalavereissa tuli sitten idea häneltä tosta lainabiisilevy Suvaksesta.
Käytiin Kannuksessa vakoileen yksi sen keikka, ja Jari kun on oiva idea-/kauppamies ja Hannulle kävi jatkumot, niin alettiin työstämään ideaa. Suvakselle oli asian tiimoilta  myös rimpauteltu ja myös sovittiin hänen tulo Kokkolaan aikanaan studiolle laulamaan, pari biisiä nyt ainakin. Hän oli innostunut, kai imarreltukin. Toki niin.
Mulla oli varmaan sitte 60 sen biisiä poltettuna cd:lle, ja oli aika pesti poimia niitä sopivia sieltä. Ei oikein ollut, sanotaanko suoraan, kummosta kamaa. Huttua iso osa. Karsin kylmästi, ja lopulta oli 20 biisiä ja siitäkin vielä joku veke, niin sitten oli treeneissä piisit paperilla valmiina Puhtokäsittelyyn.
Tässä vaiheessa olivat Ile ja Ph väistyneet takas omiin kuvioihinsa. Joni innostui niin uusista tuulista, että tuli projektiin rumpuihin. Bassoon vanha tuttu Purtsi. Että ei olisi liian sekavaa, niin Ile toki jatkoi Rottarumpalina, ja jossain vaiheessa puolestaan Joni soitti rumpuja molemmissa mun bändeissä, Joni parka...
Paljon soitettavaa oli noina vuosina, muttas soitettavaa Suvas matskua sitten tehtiin Jonas Olsson studiolla ja platta ilmestyi 2010.  
Mainitaan nyt että Rouva Suvas ei ehtinyt studioon, me lähdettiin keikalle, ei odoteltu seuraavaa ehdottamaansa pyhää, paree ehkä niin, who knows, mutta typäkkää oli piisien käsittely.
Tulit niinkuin laiva soi radiossa kivasti. Olsson toi uusia tuulahduksia soundiin. Kyllä se  toimii, ehkä seuraava levy ei sitten aivan niin samoin.

Still on the road

En tiedä oikein mitä Puhtofanit tuosta coveri-Suvaksesta ajatteli. Ei ollut aikaakaan pohtia suoraan sanottuna.  
Saihan se ohikiitävää huomiota siellä tai täällä mediassa, vaan enempikin olisi ollut poikaa.  
Vaan kas, nyt kone kulki lujasti taas ja aivan kuin 1994 tahtiin, tiukkaa toimintaa piisasi Puhtorintamalla.
Kiitos sekä Hannun että Jarin, ja jo kohta olimme tekemässä seuraavaa levyä bändille.
Paikka oli sama Olsson studio. Uudempi nuorempi alan jannu. Hyvä ote hommiin, eipä siinä, ja eräs pyhänseutu sitten äänitimme 13 uutta palaa.  
Tällä levyllä piipahti Donny Olkkola. Hän vierailee Kuin Niagara biisillä. Mielestäni biisit sinänsä ihan jees, mutta ehkä tähän levyyn soundit oli pikkasen väärät. Jäikö tuo edellinen tuulahdus päälle.
Lapion kapakka on vanha Harri Rintakorven teos, ja Purtsi laulaa vankalla äänellä sen. Purtsi teki sukulaismiehensä tanssibändissä jo pitkää päivää ennen liittymistään Jamekseen, joten tietty vankahko tatsi kuuluu toiminnassaan.  
Joni laulaa piisin Houlama hey. Jotenkin levy on jäänyt mulla paitsioon. Johtuneeko (mun mielestä vain) soundipolitiikasta. Goottityttöystävä biisi on jäänyt keikkasettiin. Livenä piisit jyräsi mainiosti kyllä. Oma favorite on ehkä Mistel lok and loll.
Nämä kaksi tuotosta tulivat niin nopsaan ulos etten ole varma kauanko niillä oli väliä, 10kk?

Kihniö

Se on hyvä kun duunia piisaa.
Jossain välissä Woimasointu julkaisi vinyylisarjaa Yy, Kaa, Koo ja Nee. Ja Puhto-ren on 2012 mukana kahdessa niistä biiseillä Liikenteessä ja Maijan karitsa. Nää on aivan helkkarin reteitä mun mielestä. Tehty Itäsiipi studiossa Kokkolassa, ja rummut soitti Tommi Lahtonen, äänittäjä. Joni oli estynyt tässä sessiossa.  
Maija pysyi pitkään nyky Puhton setissäkin, ja soundi on nyt miun makkuun enempi näillä pikkulevyillä. Jeah. Soundimuutosta tuli kohta muutenkin.
Monta kertaa kun on Kihniön ohi ajeli, mielessä oli käynyt vieläkö Msl on olemassa… Soitin sitten vain kysyäkseni tätä just jotain v. 11-12, niin Mika vastas ja kerto kyllä vain hommia tehdään tarvittaessa.  
Meillä oli palaveria säännöllisesti Jari, Joni, Purtsi ja mää, niin otin esille mites jos ja kun seuraavaa levyä tehtäs, ni tehtäs tämä Mikalla. Jari lupasi olla enempi sinne yhteyksissä, ja hoitaa käytännön puolen. Pojat olivat innostuneita asiasta, kyllähän pala suomalaista rokkihistoriaa liittyy Mika Sundqvistiin ehdottomasti.
Minä olin tietty idean isänä myös innostunut projektista. Tein laulut, ja Mika pyys ennakkobiisejä  laittamaan hälle aina kun tulee demoja valmiiksi.
Edelleen keikalla käynti oli tuimaa, ja hyvä vire oli yllä koko ajan. Viikolla treenattiin ja kymmenkunta laulua pyöri siinä matkassa. Aikanaan menimme studiolle ja Mikan tekemä Made in Taiwan oli myös yksi biiseistä jonka äänitimme. Vasiten oli sitä meille ehdotellut. Se on vahva laulu, ja Saara on myös ihan samaa sorttia. Ulvilan yö oli radion jossain kesäkisassa hetkisen aikaa. Liskojen discoon tuli, sattumaako vai ei, hieman Popedan Kaasua-ajan lousketta. Pate Mustajärvi sai sen levyn Mikalta lahjana kun täytti vuosia. Hän asuu kesät siinä ihan järven toisella puolella.
Levy soundaa aika tanakasti. Mika sanoi, että hän taltioi bändin vain ja vähän boostataan, juu, hyvässä iskussahan oltiinkin. Sittemmin RytmiRotat kävi pari kertaa vielä siellä. Ja 2019 Puhto LP siis myös tehtiin samassa paikassa. Jos jotakin studiota vielä tosissaan käyttäisin niin kyllä Kihniö olisi paikka, luulen. Voi olla vaan, että Rok Rok Rok jää vikaksi sen suhteen. Mika  oli jo alasajamassa toimintaa aika radikaalisti.
Tähän Kihniö levyyn loppui Jonin ja Purtsin ja mun yhteistyö. Vähän samaa, mutta ei 'sama' kuin Halfwayn aikaan, että ei oikein muista yksityiskohtia miksi homma jäätyi. Draamaa ei ollut, tahi erimielisyyksiä nyt aivan karmiasti kuiteskaan, tieten niin paljon suht totaalista touhuamista ja kiirettä.
Samaan aikaan Rytmirotat alkoi jo olla (sillä erää) tien päässä vähin erin. Jari myöhemmin sanoi, että huili olisi ollut kaikille hyväksi, ja pienen tauon perästä olisi katsottu uudelta pöydältä juttuja. Jari ja Hannuhan tekivät samoin taustalla kovaa duunia hekin, ei sitä voi ohittaa myöskään.

Rok rok rok

Syksyllä -13 oli taas päästävä tekemään jotakin.
Ph oli joutilas, eikä pitänyt yhtään pahana lähteä taas treenikämpälle ja esiintymään. Eero oli mulle tuttu mies jo tällöin, ja hän tuli rumpuihin. Kihniön aika oli takanapäin, ja lähinnä vain menimme katalookin alkupäätä soitellen, tai mitä mieleen juolahtaa.
Treenissä oli hauskaa, rentoa. Kiire ja kiristely oli poissa. Soitimme näin vuodenpäivät.
Eero jäi pois opiskelunsa vuoksi lähinnä, ja vain satunnaisesti oli välillä matkassa soittamassa. Lähinnä minä ja Ph tehtiin kaksin keikkoja pubeissa, ja milloin missäkin.
Ajeltiin kotiin kerran jostain ja kyllä siinä alkoi yhteen ääneen tuntua, että jo toistavuotta tälleen mennen, rumpali olisi enempi kuin ok. Donny Olkkolan pikkuveli Juhanderoz oli valmis meidän mukaan joskus 2015/16 hujakoilla.
Tehtiin kokooma cd Älä suosi korvikkeita, lähinnä keikkamyyntiin sille vuodelle. Seuraavana vuonna tehtiin c-kasetti julkaisu Lavalla, kokopitkä kassu liveä. Ne oli siis Raktor pienmerkin takana?
Vuonna 2018 tuli 30 vuotta täyteen tätä Puhtoilua. Niinikään vuoden keikoille ilmestyi 30 v. sinkku, jossa ekan ep:n harvinaista herkkua Tyttöni on puutarhuri jälkimasterina, ja Rokkari ja rollaaja uusioversiona.
Setti koostuu sieltä, täältä, vanhaan painottuen.
2018 vuoden lopulla Woimasoinnun Hannu ehdotti LP:tä ja sehän kuulosti erinomaiselta idealta, ja tavallaan kruunasi juhlavuoden, vaikka mitäpä noissa vuosissa silleen on juhlintaa, mutta silti. Mahtuu siihenkin monenlaista.
Nyt bändissä on Ph edelleen, välillä tuntuu se on sen bändi. Eero tekee keikat kanssamme, kun siellä käydään.
Tulevaisuutta kandee tuskin kauhiasti pohtia ennakkoon. James Puhto-Ren on olemassa.
Olkoon tuo 2019 syksyllä julkaistu albumi siitä todiste.

15.10.2019