Danny Punk

Olet tehnyt paluun esiintymislavoille. Miltä keikkaelämä maistui parin vuoden tauon jälkeen?

Keikkaelämä tauon jälkeen on lähtenyt rauhassa rullaamaan. Aika vähän olen buukannut itselleni keikkoja, ja näin ihan tarkoituksella. Ennen taukoa keikkailin aika tiheästi, ja nyt haluan pitää tämän enemmän harrastuksena. Tosin nyt tämän korona tilanteen takia, on osa niistä vähistäkin keikoista peruttu/siirretty.

Miten keikkatauko sujui? Mahtuiko tuolle ajalle ajatustakaan musiikista?

Taukoa musiikista pidin sen parin vuoden verran aika tarkalleen. Sinä aikana en oikeestaan koskenutkaan kitaraan. Musiikkia kyllä kuuntelin, ja niinkuin tututkin yleensä sanoo, että meille kun tulee niin on aina musa päällä.

Mikä on parasta esiintymisessä? Entä löytyykö kurjia puolia?

Parasta esiintymisessä on yleisö, ehdottomasti. Tosin olen myös vetänyt kahden setin keikan parille tyypille, jotka ei hekään olleet kauheen innoissaan punkista. Kurjat puolet on ehkä myöhäiset aikataulut, pitkät keikkamatkat... Mutta on se aina kuitenkin sen arvoista.

Keikkoja on ilmeisesti luvassa? Mitä niillä on odotettavissa?

Keikoilta on odotettavissa jotain uusia biisejä. Mutta muuten aika samaa kuin ennen, akustista punkkia suoraan sydämestä.

Mitä biisiä on erityisen hieno laulaa?

Hienoa on tietty aina vetää omia biisejä, ja vielä kun huomaa että ne uppoo yleisöönkin. Silloin on aina voittajafiilis.

Millaista musiikkia itse kuuntelet?

Itse kuuntelen punkkia laidasta laitaan. Vanhaa, uutta, suomalaista, ruotsalaista ja ulkomaalaista.

Mieleenpainuvimmat keikkamuistot niin hyvässä, kuin ehkä pahassakin?

En osaa oikeen sanoa mikä keikka olisi ollut mieleenpainuvin... Ehkä ihan ensimmäinen. Kun tuut landelta isoon kaupunkiin pienenä likkana, ison kitaran kanssa eikä kukaan tiedä kuka sä oot. Siitä aukes keikkoja sitten enemmänkin.

Terveiset yleisölle?

Kiitos Hartzalle mahdollisuudesta, ja Makke Manakerille uskosta ja luotosta ❤️ Ja tietty kiitokset myös kaikille muille matkan varrella vastaan tulleille tyypeille. Bändeille ja yleisölle, RAKASTAN!!

7.4.2020