James Puhto-Ren (Pasi)

Se oli se mun naapurin kolmisen vuotta vanhempi kaveri. Kävi kesällä -82 Hesassa sukuloimassa tuoden muovikassissa LP-levyjä. Osa taisi olla tädin ja sedän, mutta oli ostanut levypuodista ainakin Black Sabbathia, Gary Moorea ym, ja sillä oli sitten siinä tämä Status Quo: Piledriver myös.
Olin vissiin tv:ssa nähnyt jotakin Quosta ihan pientä pätkää, mutten Rockradiosta muista itse kuulleeni. Sitä Rockradiota tuli kyllä ahkerasti kuunneltua heti koulun jälkeen aina jos mahdollista, c-nauha koneessa. Siihen pantiin kaikkea hyvää ja olisi hienoa jos noita nauhoja olisi säästynyt. Vaan eipä ole tietenkään…

Muistan kun ryiskelimme Coltit mieheen takapihan varjoissa, ja menimme sitten kuuntelemaan levyjä. Oliko tuo Status Quo sitten eka LP joka pantiin soimaan, en muista, mutta tiedän että Piledriverin ensimmäinen raita 'Dont Waste My Time' aiheutti sellaisen tuntemuksen että ”Jukolauta, tätä se pitää olla!”
Kun vinyyli oli kuunneltu ja kansissakin kun oli tuo voimakolmikko klassiseksi tulleessa poseerauksessaan, niin oma diggailuni alkoi siitä istumalta.

Melko tuoreeltaan sitten kotikaupungin Sokokselta ostin Quon Live at the Nec (-82) levyn. Tämä albumi on soinut tuolloin itselläni eniten, koviten, lujiten, kuinka vaan - mutta todella paljon kammarin stereoista.
Alkoi noita bändin muitakin tekeleitä toki löytyä hyppysiin, kiitos mm. paikallisen Anttilan, josta kiitettävän läheltä löytyi uusio-/halpispainoksia vanhoista julkaisuista.
Myös kirjasto tarjosi (silloin) pientä mutta hyvää panosta esimerkiksi Never too late -albumi jäi mieleen, ja tuo on yhä yksi suosikkini.
Kohta ilmestyi saataville myös Quon videokasetti tuosta samaisesta keikasta. Betana oli jossain vuokraamossa, ja se kopioitiin luokka-/soittokaverin omalle nauhurille. Ja prk! Nyt näki sitten kunnolla oikein kuvan kanssa mitä siellä tapahtuu, miten se tehdään.
Ja tuo Parfittin Caroline-piisin aloitus, josta jo yksistään miltei maksoi ne monet keikkaliput tulevaisuudessa, se oli aina keikan suola. Tuotakin nauhaa tuli kiitettävästi töllisteltyä. Oman ensimmäisen samanhenkisen rokkiorkan pohjanhan tuo loi.

Lappajärvellä 1986 Tulivuoressa pääsi sitten näkemään ensimmäistä kertaa livenä yhtyeen. Se oli typäkkä kokemus. Sitä ihtiään, lujaa, kaikki nuo kotona kuullut laulut siinä aidan toiselta puolelta, osin vielä se silloinen PA-tekniikka poloisen symppis, ratisevia tele mikkejä, piuhoja, vahvistimien hurinat… Se lienee ollut rutiininen veto miehiltä, mutta niin energinen, ja silti omaan työhön vakavasti, huumorillakin höystettynä paneutuminen. Ja showtahan se oli, ja on.
Myöhemminkin niin monesti Rossin työmoraalille olen hattua nostanut. Matkassa on nyt uusi kaveri edesmenneen Parfittin tilalla. Bändi, tai enempi liidaaja Rossi sai osin kuraa siitä että kehtasi jatkaa… C'mon!

Moniaita Status Quo-keikkoja nähneenä, aistineena, hyvä maku niistä on aina jäänyt.
Kun kävimme nimmarin hakemassa kirjaan reilut toista vuotta sitten Rossin kirjakiertueellaan sumujen saarilla hää tuumasi: ”Jaa Suomi… Tiiä tuota, kai pipon tarvisi…”
Näkeepä sitten, miten lie kiertueet enää muutoinkaan, mutta autiolle saarelle en ehkä tuota Live-82' -levyä välttämättä ottaisi, joskin se on se vaikuttavin LP kaiketi ollut omasta vinkkelistä. Sinne voisi lähteä Albumi Whatever You Want joka, varoitus! sisältää hitin, mutta myös pitää sisällään aikamoisen rouheaa rytkytystä -näin sanoakseni.

26.4.2021